torstai 12. kesäkuuta 2014

The beginning

En voi uskoa, että tein tämän - blogin aiheesta syömishäiriö! MINÄ!

Ulospäin olen kuin kuka tahansa ikäiseni tyttö. Nautin lomasta, näen kavereita ja urheilen - ensimmäinen lukiovuosi on päätöksessä ja kouluunpaluu, syksy, häämöttää kaukana tulevaisuudessa.Ylisuoritan, alisuoritan, onnistun, epäonnistun, itken, nauran, ihastun ja särjen sydämeni - sellaista teinielämä on. 

#Tumblr

Kaiken alla on kuitenkin pieni salaisuus, pimeä puoleni, syvällä piilossa iloisen ja normaalin ulkokuoreni alla. Melkein kukaan ei tiedä, että itsetuntoni on sirpaleina ja että vihaan itseäni kuin ruttoa. Herään aamulla, katson itseäni peilistä ja sanon: "Tapa ittes vitun läski." Illalla itken, koska en jaksa olla niin arvoton, huono, ruma, lihava ja ällöttävä kuin olen. Vielä harvempi tietää siitä, että syön vitusti liikaa ja sitten oksentelen - päivittäin, yleensä montakin kertaa. Olen harrastanut sitä pian kaksi vuotta, ja se pahenee koko ajan. 

Saan apua "ongelmaani", mutta en ole oikein vastaanottavainen. En mä oo sairas, mulla on vaan vitun huono itsekuri. Ansaitsen tämän, enhän mä oo kärsinyt vielä mitään - toiset kärsii vuosikausia, eikä mun bulimialeikki ei oo mitään toisten tuskaan verrattuna.

i do

Samalla mietin, miten vitussa tässä näin kävi. Musta piti tulla kaunis, laiha, suosittu - mutta mä oonkin ihmisraunio, joka vaan satuttaa lähellään olevia. Anna anteeksi äiti! 


Dear mum

Mun "bulimia" on epäonnistunut anoreksia. Mä haluaisin olla pitsisiipinen lasienkeli, pieni ja hauras ja hento keijukainen, joka nostetaan syliin ja tuuditetaan uneen. Sen sijaan mä olen läski ja ällöttävä syöppö. 

Oon vielä vähän pihalla, mitä tästä mun bloginpidosta tulee. Tuntuu, että tarviin jotain kanavaa, johon purkaa näitä mun ajatusvirtoja. Ehkä tätä kautta löytyisi myös kohtalotovereita ja vertaistukea - paranemiseen vai sairastumiseen, en tiedä itsekään.

Tämä blogi olkoon minun tarinani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti